EMMA JA KARHU

Emma oli aina ollut äidin ja isän oma nöpönenä ja hän oli aina päässyt syliin silloin, kun itse halusi. Hän oli aina saanut soittaa kattilarumpuja tai levittää kaikki palikat olohuoneen lattialle, kun siltä tuntui.

Sitten äiti tuli sairaalasta kotiin uuden pikkuveljen kanssa ja kaikki muuttui. Olihan pikkuveli ihan söpö ja sitä teki mieli halata, mutta se oli aina äidin sylissä silloin, kun Emma olisi halunnut syliin.

Isä ja äiti höpöttivät haisevalle käärölle eivätkä enää muistaneet, että Emmallakin oli pienet, sievät varpaat ja sormet ja nenä. Ja Emma osasi niistääkin, sitä vauva ei osannut!

Aina kun Emma otti kaapista esiin kattilat, äiti katsoi häntä päätään pudistellen. Ei saa pitää meteliä, ettei vauva herää. Tai jos Emma levitti palikkansa lattialle, isä sanoi heti ”Muista sitten kerätä kaikki hyvin talteen, ettei vauva laita niitä suuhunsa.”

Vaikka Emma tykkäsikin vauvasta, niin joskus hän ajatteli, että olisi parempi, jos sen voisi laittaa vaikka ullakolle. Sen voisi ottaa esiin vain silloin tällöin. Mutta äiti ja isä vain nauroivat, kun Emma kertoi ideastaan. Niinpä Emma päätti muuttaa itse ullakolle, vaikka siellä olikin hämärää ja pikkuisen pelottavaa.

Kun äiti taas illalla syötti vauvaa, Emma otti taskulampun ja eväskorin ja kiipesi varovasti rappuset ullakolle. Hän oli käynyt siellä pari kertaa aiemmin isän kanssa etsimässä joulukoristeita ja matkalaukkua, mutta yksin meneminen oli vähän pelottavaa. Ennen kuin Emma avasi ullakon oven, hän pysähtyi ylimmälle rappuselle syömään keksin eväskoristaan. Sitten hän avasi oven.

Ikkunasta tuli valoa ullakolle, joten Emma ei olisikaan tarvinnut taskulamppua, mutta hän piti sen päällä varmuuden vuoksi. Missään ei näkynyt hämähäkkejä eikä lepakoita ja tavaratkin olivat siistissä järjestyksessä ullakon seinien vieressä. Emma tallusteli ikkunan alla olevan vanhan patjan luo ja kävi istumaan siihen. Sitten hän kaiveli eväskoristaan toisen keksin ja pillimehun ja alkoi varovasti mutustaa keksiä, ettei patjalle tulisi muruja, sillä niiden päällä ei ollut mukava nukkua.

–Tyhmä vauva, Emma mutisi itsekseen ja imaisi pillistä. –Ennen oli paljon kivempaa.

–Niin olikin, joku huokaisi nurkasta, ja Emma säikähti. Hän pudotti keksin patjalle ja tarttui taskulamppuun.

–Kuka siellä on? hän kysyi arasti samalla, kun osoitti lampulla nurkkaan.

–Minä vain, vastasi surullinen ääni ja Emma näki lampun valossa pörröisen, ruskean karhun. Se katseli nappisilmillään Emmaa ja hymyili, mutta sen hymy oli surullinen.

–Eivät karhut osaa puhua, Emma sanoi ja nousi varovasti seisomaan. Karhu nyökkäsi vakavana.        –Eivät yleensä osaakaan, mutta minulla on ollut aikaa harjoitella, sillä olen ollut täällä kauan.

Emma käveli karhun luo.

–Voisitko sammuttaa tuon lampun, sillä sen valo häikäisee, karhu pyysi. –Olen niin tottunut hämärään.

–Miksi sinä olet täällä? Emma kysyi ja silitti karhun turkkia. Se oli hieman pölyinen ja sen toinen nappisilmä oli irtoamaisillaan, eikä se näyttänyt erityisen vaaralliselta.

–Minä olin ennen Katariinan lempikarhu, mutta sitten hän kasvoi isoksi ja hän unohti minut. Jotenkin vain jouduin tänne ullakolle ja olen ollut täällä niin kauan, etten oikein muista edes minkä näköinen Katariina oli… Karhu katsoi Emmaa tutkivasti ja kallisti päätään. –Hän taisi olla vähän samannäköinen kuin sinäkin.

–Minun äitini nimi on Katariina. Oletkohan sinä äidin vanha karhu? Emma kysyi samalla, kun tarttui karhun käpälään ja toi sen vierelleen patjalle. –Maistuisiko sinulle keksi?

–Kyllä kiitos, vastasi karhu. –En olekaan syönyt mitään ainakaan kymmeneen vuoteen.

He söivät hiljaa mietiskellen keksit loppuun ja sitten karhu kääntyi katsomaan taas Emmaa.

–Miksi sinä sitten olet täällä? se kysyi ja pyyhki muruja sylistään.

–Minä muutan tänne asumaan, Emma vastasi ja tunsi kuinka kyynel tulvahti hänen silmäkulmastaan. Nopeasti hän pyyhkäisi sen pois ja jatkoi, –Meillä on uusi vauva nyt, äiti ja isä varmaan unohtavat kohta minutkin.

–Voi sentään, sanoi karhu ja tarttui lohduttavasti Emman käteen. –Mutta olenhan minä täällä, mehän voisimme asua täällä kahdestaan, se ehdotti. Emma halasi karhua ja rutisti sitä samalla lujasti. Ikävä kiertyi tiukalle rullalle Emman vatsassa ja karhun pehmoinen syli tuntui helpottavan sitä vähän.

–Asutaan vaan, sanoi Emma, kun oli rutistanut karhua tarpeeksi. Hän huomasi, että karhu hymyili.

–Juuri noin sinun äitisikin rutisti minua, kylläpäs se tuntui mukavalle, karhu sanoi.

–Äidin syli on kyllä maailman paras syli, Emma vastasi. Sitten hän keksi loistavan ajatuksen. 

–Mehän voisimme asua kahdestaan minun huoneessani, siellä on mukavampaa. Sieltä olisi myös lyhyempi matka keittiöön, jos tulee nälkä.

–Onkohan siellä hunajaa? karhu kysyi hieman kaihoisasti. –En ole maistanut hunajaa piiitkään aikaan.

–On siellä, Emma tiesi, sillä äiti laittoi joka aamu Emmalle mukillisen lämmintä hunajamaitoa. Kun karhu kuuli sen, se lipaisi huuliaan.

–Hunajamaitoa…

Silloin rappusista kuului askeleita ja ullakon ovi aukesi.

–Emma, oletko täällä? kuului äidin huolestunut ääni ja samassa äiti seisoi ullakolla. Emma hyppäsi pystyyn ja juoksi äidin syliin.

–Voi kulta, olin tosi huolissani, kun en löytänyt sinua mistään, äiti huokaisi ja sulki Emman syliinsä. Äidin syli oli lämmin ja äiti tuoksui maidolle ja vauvalle. Emma rutisti äitiä lujaa ja painoi kasvonsa äidin olkaa vasten.

–Voi, oletko sinä löytänyt Nallukan? äiti kysyi hämmästyneenä huomatessaan ikkunan alla lojuvan karhun. Emma irrottautui äidin sylistä ja kääntyi katsomaan karhua. Se makasi patjalla ja katseli nappisilmillään Emmaa ja äitiä. Äiti otti karhun käteensä ja hymyili. –Tämä oli joskus minun lempinalleni, tännekö se joutui, äiti sanoi ihmetellen. –Tule kultaseni, mennään alas, niin korjaan tämän silmän ja sinä saat sen, jos haluat, äiti sanoi ja tarttui Emman käteen. Emma seurasi äitiä alas keittiöön, jossa oli odottamassa iltapala. Samalla kun Emma söi, hän katseli kun äiti ompeli karhun silmän kunnolla kiinni ja pudisteli sitten siitä pölyt pois. Sitten äiti rutisti karhua lujasti ennen kuin ojensi sen Emmalle.

–Pidä siitä hyvää huolta, äiti sanoi. –Se on vanha ja viisas nalle. Se oli paras ystäväni, kun olin sinun ikäisesi.

–Nyt se on minun paras ystäväni, Emma vastasi ja tarjosi karhulle juustoleipää.

Kun äiti oli lukenut iltasadun, suukottanut hyvät yöt ja sammuttanut valot, Emma käpertyi peiton alle karhun kanssa.

–Äidin syli on kyllä maailman paras paikka, Emma mutisi karhulle unisena samalla, kun silitti sen turkkia.

–Niin on sinunkin sylisi, vastasi karhu ja nukahti hymyillen.

MAAILMAN ILKEIN DINOSAURUS

Se asteli hitaasti huoneesta toiseen ja ensin vain potkiskeli lattialle jääneitä leluja tai pudotteli pöydille tai hyllyjen reunoille aseteltuja esineitä, kuten kirjoja ja lehtiä. Kun maailman ilkein dinosaurus saapui keittiöön, se näki pöydällä maljakon, johon sisko oli eilisiltana poiminut voikukkia. Maailman ilkein dinosaurus mietti, miten hieno räsähdys maljakosta lähtisi sen pudotessa lattialle ja hajotessa tuhansiksi sirpaleiksi ja vesi leviäisi suureksi lätäköksi, jonka keskellä olisi keltaisia pieniä kukkia. ”Kuin aurinko olisi mennyt rikki!” maailman ilkein dinosaurus mietti ja tarttui maljakkoon. Mutta vaikka olikin maailman ilkein, dinosaurus ei ollut maailman tyhmin, se tiesi, että maljakon särkemisestä joutuisi luultavasti arestiin tai ainakin voisi menettää monen viikon viikkorahan. Se asetti maljakon takaisin pöydälle, mutta jätti sen kuitenkin eri paikkaan, ihan pöydän reunalle, josta se saattaisi vahingossa jonkun ohi mennessä tipahtaa.

Maailman ilkein dinosaurus jatkoi matkaansa ja potki samalla kaikki matot ruttuun. Se huomasi kissan sohvalla ja lähestyi sitä hiljaa takaapäin. Kun maailman ilkein dinosaurus oli kissan kohdalla, se huusi niin kovaa kuin jaksoi ”tyhmä kissa!”. Kissaparka ponkaisi sähähtäen pystyyn ja juoksi huoneesta pois. Maailman ilkein dinosaurus nauroi makeasti, mutta jostain syystä se huomasi, ettei nauraminen ollutkaan niin mukavaa kuin yleensä.

Seuraavaksi maailman ilkein dinosaurus saapui eteiseen. Se katsoi käytävän kumpaankin päähän, eikä nähnyt ketään muuta lähettyvillä. Maailman ilkein dinosaurus asteli eteisen peilin luo ja katsoi siitä itseään. Kulmat kurtussa ja huulet irvistyksessä se näytti pelottavalta, ei ihme, että kissa oli säikähtänyt. Maailman ilkein dinosaurus painoi molemmat etukäpälänsä peiliin ja huomasi, että peilin pintaan jäi tahmeat jäljet. Se päätti sotkea peilin ihan kokonaan ennen kuin jatkoi matkaansa.

Aukaistessaan lähimmän oven maailman ilkein dinosaurus huomasi saapuneensa prinsessan valtakuntaan. Aivan ensimmäiseksi se tarttui prinsessan vaaleanpunaiseen sängynpeittoon ja repäisi sen lattialle. Samalla lattialle lensi erilaisia pehmonalleja, jotka prinsessa oli sängylle asetellut. Varmuuden vuoksi maailman ilkein dinosaurus potki nallet huoneen eri nurkkiin ja yhden sängyn alle. Sitten maailman ilkein dinosaurus huomasi prinsessan nukkekodin ja päätti sekoittaa kaikki huonekalut keskenään.

Se kaatoi sängyt nurinpäin ja pisti sohvan keittiöön.

Se nosti keittiönpöydän vessaan ja vessanpytyn makuuhuoneeseen.

Se laittoi auton makuuhuoneeseen.

Se otti isänuken ja työnsi sen pää edellä vessanpyttyyn ja äitinuken se työnsi jääkaappiin. Lapsinuket se viskasi ullakolle ja heitti niiden päälle maton.

Maailman ilkein dinosaurus katsoi nukkekotia ja nauroi. Se nosti jalkansa korkealle ilmaan ja uhkasi astua koko nukkekodin päälle.

Silloin ovelta kuului nyyhkäys.

Maailman ilkein dinosaurus kääntyi ja näki maailman surullisimman prinsessan seisomassa ovella. Prinsessa katsoi maailman ilkeintä dinosaurusta silmät kyynelissä ja nyyhkytys muuttui itkuksi.

”Älä itke…” maailman ilkein dinosaurus aloitti, mutta liian myöhään. Prinsessa kääntyi ja juoksi pois huutaen äitiä. Maailman ilkein dinosaurus päätti paeta omaan huoneeseensa, omaan sänkyyn, oman peiton alle.

Ovelta kuuluva koputus sai maailman ilkeimmän dinosauruksen käpertymään peiton alle yhä pienemmäksi. Se kuuli oven avautuvan ja äidin istuvan sängyn reunalle. Maailman ilkein dinosaurus ajatteli, että jos se esittäisi nukkuvaa, äiti ehkä lähtisi pois, ja niin se alkoi kuorsata hiljaa.

”Joku on tehnyt aikamoista sotkua talossamme sillä aikaa, kun olin laittamassa pyykkejä kuivumaan siskosi kanssa.” Äidin ääni kuului peiton alle hyvin eikä edes kuorsaus peittänyt sitä. ”Kukahan se on mahtanut olla?”

”Se oli maailman ilkein dinosaurus.” Maailman ilkein dinosaurus vastasi varovasti peiton alta ja tunsi olonsa muuttuvan. Ehkä se ei ollutkaan maailman ilkein vaan maailman pelokkain dinosaurus?

”Kiusasiko se dinosaurus myös Miisua?” Äiti jatkoi kyselyä.

”Taisi se vähän pelotella sitä…” dinosaurus mutisi ääni väristen.

” Ja minkähän takia se maailman ilkein dinosaurus on ollut noin ilkeä?” Äidin ääni ei kuulostanut kovin vihaiselta ja niinpä maailman pelokkain dinosaurus uskalsi kurkistaa peiton alta ihan pikkuisen.

”Sillä oli paha mieli.”

”Miksi sillä oli paha mieli?” Äiti kysyi ja kosketti maailman pelokkaimman dinosauruksen päätä.

”Siksi, kun se kuuli, kuinka isä ja äiti dinosaurus riitelivät. Ja se ajatteli, että jos se olisi ollut vähän kiltimpi dinosaurus, niin äiti ja isä eivät varmaan olisi tapelleet.” Maailman pelokkain dinosaurus tunsi, kuinka sen silmiin alkoi nousta kyyneleitä. Äiti huokaisi ja kumartui ottamaan pienen dinosauruspoikansa syliin.

”Kulta pieni,” äiti kuiskasi. ”Aikuiset riitelevät joskus ihan hassuista asioista, vaikka ei pitäisikään. Mutta sinun pitää muistaa yksi tärkeä asia. Mistä tahansa he riitelevät, niin se ei ikinä ole sinun tai pikkusiskosi syytä. Eikä ole mitään, mitä teidän kahden olisi pitänyt tehdä toisin.”

”Miksi te sitten riitelitte?” Maailman pelokkain dinosaurus kysyi nyyhkyttäen. Äiti rutisti poikaansa lujaa ja sanoi.

”Ei sillä ole enää väliä, se riita on unohdettu ja anteeksiannettu. Nyt meidän olisi tärkeintä saada se maailman ilkein dinosaurus muuttumaan takaisin siksi iloiseksi ja kiltiksi dinosaurukseksi, joka se ennen oli. Ja meidän pitäisi saada sen pikkusisko ja kissakin takaisin iloiseksi. Tiedätkö miten se mahtaisi onnistua?”

Maailman pelokkain dinosaurus virnisti varovasti. ”Ehkä se onnistuu kaakaolla ja kekseillä?”

Äiti nosti poikansa lattialle ja tarttui tätä kädestä. Hän vei pienen dinosauruspojan prinsessan huoneeseen ja sanoi: ”Ensin sinun täytyy auttaa siskoasi laittamaan nukkekoti järjestykseen ja pedata sänky.”

Maailman pelokkain dinosaurus meni siskonsa luo ja sanoi varovasti: ”Anteeksi…”

Prinsessa kääntyi ja hymyili. ”Tuo isä on aika hassu tuolla pytyssä ja äidillä on varmaan kylmä jääkaapissa!”

”Pistetäänkö ne takaisin olohuoneeseen?” Dinosauruspoika ehdotti ja nosti sängyt takaisin oikein päin.

Kun prinsessan huoneessa oli kaikki kunnossa, he etsivät Miisun isän ja äidin huoneesta sängyn alta ja silittelivät sitä.

”Anteeksi Miisu,” dinosauruspoika kuiskasi. ”Lupaan, etten enää säikyttele sinua.”

”Kiltisti tehty!” Äiti sanoi ja ohjasi lapsensa keittiöön. Samalla kun äiti laittoi kaakaota, dinosauruspoika siirsi maljakon keskemmälle pöytää, ettei se vain tipahtaisi lattialle. Prinsessa kiipesi istumaan veljensä viereen ja kuiskasi: ”Eihän se tuhma dinosaurus enää tule takaisin?”

Veli pudisti päätään ja hymyili pikkusiskolleen.

”Ei tule, maailman ilkein dinosaurus meni kauas pois!”

Äiti, prinsessa ja maailman kiltein pikkupoika nauroivat samalla, kun maistelivat kaakaota ja keksejä ja tällä kertaa nauraminen tuntui oikeasti mukavalta.